Purjehtien

Olen vuosia odottanut, että miestäni purisi purjehduskärpänen. Vuodesta toiseen hän on julistautunut moottoriveneihmiseksi. Minä taas en pidä moottoreista ollenkaan. En tiedä, mitä tänä kesänä oikein tapahtui, mutta yllättäen mies ilmoitti olevansa kiinnostunut purjehtimisesta, ei kilpailumielessä tietenkään, vaan ihan sellaisesta leppoisasta mukavasta harrastuksesta ja ajanvietosta merellä ilman moottoria.

Kesän alussa myös keskimmäinen lapsemme ilmoitti, että voisimme myydä asuntoauton pois ja hankkia purjeveneen. Vanhin lapsemme purjehti vuosia opparilla, mutta jostain syystä hän nykyään ratsastaa mieluummin hevosilla. 

Niinpä olemme sitten purjehtineet. Vähän isommilla aluksilla miehistön kanssa ja ystävien kanssa, joiden alus ei sekään mikään ihan pienimmästä päästä ole. 

Olen tuntenut itseni onnelliseksi merellä. Purjehtiminen on vähän niinkuin polkupyörällä ajaminen. Kun sen on kerran oppinut, taitoa ei unohda, mutta.... onhan se vähän haastavaa olla ruorissa, kun mennään niin, että veneen toisella puolella istuvien takapuolet kastuvat aalloista ja toisella puolella on tekeminen, että pysyy kaukalossa ollenkaan. Yllättäen mieheni on paljon enemmän "meritietoinen" kuin minä. Olen aivan otettu hänen kiinnostuksestaan, tiedoistaan ja taidoistaan. Kyllä meistä voisi olla purjehtivaksi perheeksi.

Jazzia ja purjehdusta

Vierailimme kesän aikana useamman kerran Raahessa. Osuimme sinne myös Rantajazzien aikaan. 

Raahen Pekkatorin Pietari Brahen patsas on aina ollut suosikkini. Se on myös Suomessa olevista patsaista vanhin, 1888 valmistunut pronssiveistos. Brahen patsas löytyy myös muutamasta muusta Suomen kaupungista. 

Raahen vanhassa kaupungissa on aika pysähtynyt.

Pitkillä ja suorilla puutalokaupungin kaduilla voi kuvitella siirtyvänsä ajasta toiseen.

Pieni pettymys oli, että rannan museosta oli supersuosikkini, maailman vanhin sukelluspuku, siirretty johonkin toiseen museoon. Vasikannahkainen sukelluspuku on 1700-luvulta. Raahen museo on muuten Suomen vanhin paikallismuseo. Raahen vanhat rakennukset tarvitsisivat kipeästi korjausta ja entistämistä. 

Kuulumisia

Viemäripainajainen jatkui pitkälle kesän puolelle ja tuntui, että se oli kylän puheenaihe viikosta toiseen. Ehkä syynä oli maanjäristys, jonka keskipiste oli vain n.50 kilometrin päässä meren pohjassa, ehkä ei. Järistys oli voimakkuudeltaan 4,2 magnitudia. Lopullinen viemäriongelman syy ei koskaan selvinnyt. Toivottavasti ongelma ei toistu enää koskaan.

Meillä oli vuosia sitten tapana lähteä heti koulujen päätyttyä minilomalle. Tänä vuonna pakkasimme perheen asuntoauton ja suuntasimme heti kesän aluksi Kajaaniin.

Varsinaisella kesälomalla suuntasimme Turun saaristoon. 

Ruissalon hurmaava miljöö ja ystävien tapaaminen antoivat voimavaroja tulevalle vuodelle.

Nauvossa vierailu vei ajatukset vahvasti merelle ja purjehdukseen. Varsinainen kohteemme oli kuitenkin Fiskarsin antiikkipäivät. Tänä vuonna ne tuottivat pienen pettymyksen, mutta paluumatkalla rannikkoa pitkin pysähdyimme useamman kerran ja saimme antiikin ja kauneuden nälkämme täytettyä,

Siellä ja täällä...

Aamulla heräsin siihen, kun vieras kissa laskeutui vintiltä alas koteloitua hirsisalvosta pitkin. Ääni ei olisi muuten herättänyt, mutta omat kissat olivat sisällä ja pikkukissa vilkuili pelokkaana ikkunasta ulos kunnes säntäsi äitikissan luokse keinutuoliin turvaan. Oikeasti molemmat kissat ovat jo aikuisia, mutta kuten Peter Pan, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi, niin ei meidänkään pikkukissa.

Jalkauduin ulos. Ulkona paistaakin upea aurinko. Sisällä jatkuu edelleen viemärin sulatus. 

Pumpataan !

Meillä pumpataan ja vesi-imuroidaan köökissä. Tiskialtaan viemäri on ollut jäässä KAK-SI pitkää VIIK-KOA ! Sitä on sulatettu lämpimällä/kuumalla vedellä. Sinne on laitettu merisuolaa ja taas laitettu lämmintä vettä. Tänään haimme jo aamusta luottoputkimieheltä pumpun, jolla pumpataan lämmintä vettä paineella viemäriin. Eikä se ole vieläkään auki !

Meillä ei ole ollut ennen jäätymisongelmia, vaikka saaren vanhoissa taloissa tämä on ihan yleinen ja jokavuotinen ongelma. Vesiputkissa on saattolämpö, joka on päällä lokakuusta toukokuuhun, mutta ilmeisesti viemäreissä sitä samaa järjestelmää ei ole. Onneksi talon kaikki muut viemärit sentään vetävät. 

Tässä nyt epätoivoisina mietimme, mitä seuraavaksi ? Jatkamme edelleen pumppaamista niin kauan kuin tänään vielä jaksamme. Jos ei huomenna tapahdu ihmettä (käännettä parempaan suuntaan), alamme varmaan aiottua aikaisemmin talon lattioiden avaamisen. Toinen puoli taloa onkin kokenut täydellisen remontin, mitä nyt viimeistelyt odottavat toisen puolen valmistumista. Vaikka olen vanhan talon kanssa valmistautunutkin henkisesti sadan vuoden remonttiin, niin välillä ottaa voimille jatkuvan purku- ja rakennustyön keskellä oleminen. Edistysaskeleet ovat hitaita, sillä vanhaa ei kunnosteta niinkuin rakentaisi uutta. Jos niin tekisi, menisi kaikki pahasti pieleen.

Kaksi viikkoa olen kuljettanut astioita pestäväksi kaupunkiin. Nyt olemme siirtyneet kertakäyttöastioihin ja tänään siirrymme sitten jo ulkoruokintaankin. Kyllä tämä tästä ! Hyvä ruoka, parempi mieli !

Paluu arkeen

Elämä rytmittyy taas merilautan aikataulun mukaan. Pitää muistaa valita illalla kirja työmatkoja varten. Kahden tunnin työmatka muuttuu kolmen tunnin työmatkaksi päivittäin. Se on aika paljon, mutta on se sen arvoista. Sitä tuntee olevansa todella etuoikeutettu positiivisella tavalla, kun saa joka päivä tuntea merituulen vapaan puhalluksen ja saaren kuiskinnan. Sydän täyttyy puhtaasta onnen tunteesta.

Miehistöstäkin taitaa tuntua ihan mukavalta paluu arkeen ja työn touhuun. Onhan se varmaan ollut pitkästyttävää päivystää kaiken varalta ja kuljettaa vain raskasta liikennettä usean tunnin odotuksella. Miehistön iloiset tervehdykset ja hymyt toivottivat tutut ja turistit tervetulleiksi. 

Muuttolintuja odotellessa

Hieman haikeana istuskelen työpöytäni ääressä ja katselen ulos. Lumi on sulanut, niin että puiden ja pensaiden juurilla on hauskat pyöreät läntit maata. Pensasaidassa käy melkoinen vilske, kun pikkulinnut siellä pyörivät. 

Lueskelen uutisia muuttolinnuista: kuinka joutsenet lentävät saaren yli ja ensimmäiset merihanhet ovat laskeutuneet pelloille. Pohdin, miten Pastorilan fasaanikukon haaremi, on selvinnyt kukkonsa menetyksestä. Kukon höyhenet ja komea pyrstö löytyivät viikko sitten niityltä. Se oli joutunut kotkan kynsiin.

Kuulen melkein korvissani kaulushaikaran kumean kutsuhuudon. Se kuuluu keväästä ja alkukesästä sisälle saakka. Vielä ei aivan ole sen aika kuitenkaan. Harmaahaikara kuuluu myös saaremme monipuoliseen linnustoon. Sitä en ole kuitenkaan harmikseni onnistunut bongaamaan. Lintutieteellinen yhdistys on kuitenkin kirjannut sen saarella pesiväksi lajiksi.

Puolisoni hankki tämän harmaahaikaran pari viikkoa sitten. Menimme tekemään täsmähankintaa paikalliseen antiikkiliikkeeseen, mutta tämä uljas eläintaulu kiinnitti heti meidän molempien huomion. Nyt se odottaa sijoituspaikkaa. 

Harmaahaikara on Meinholdin eläintieteellisiä seinätauluja N:o 47, Akateeminen Kirjakauppa, Helsinki.

Sain tämän koulutaulukirjan vuosia sitten. Hain sen hyllystä ja puhalsin pölyt pois. Kannen koulutaulu löytyy Pastorilasta. 

Selasin innostuneena kirjaa. Lintuaiheet ovat upeita. Tämä kuovi ja kurki-aukeama pysäytti minut toviksi. 

Tällaisissa ajatuksissa ja haaveissa tänään...