Tänään tyhjennettin kasvihuone tai ei ihan kokonaan. Jäi sinne vielä kaksi kaktusta, oliiviyrtti sekä amaryllis ja ruukullinen hyasintteja sekä piparminttu ja omenaminttu. Tomattisato ei tänä vuonna ollut mitenkään suureellinen. Kurkut menestyivät paremmin. Normikesinä ne taas eivät ole olleet kovin satoisia.
Viime kesänä kylän taimien vaihtopäivänä mukaan lähteneet kaksi pientä kaktusta ovat kasvaneet käsittämättömän suuriksi. Viime talven ne viettivät porstuan ikkunalla, mutta nyt niistä on tullut sellaisia luikeroita, että en tiedä, miten saan ne siirrettyä raskaampiin saviruukkuihin ja sisälle. Kukaan perheestä ei ole kovin sympaattinen peläten niiden piikkejä. Täytyy oikein ihmetellä, miksi ne alunperin lähtivätkään meidän mukaan !
Amaryllis ja hyasintit saavat vielä odottaa muutaman viikon sisälle pääsyä. Kyseinen amaryllis on jo muutaman vuoden ilahduttanut meitä parikin kertaa vuodessa kukinnallaan.
Mahtava tomaattisato!
ReplyDeleteToivottavasti nuo vihreät saa vielä kypsytettyä sisällä. Kasvihuoneessa ne eivät olisi enää kypsyneet.
DeleteVoi että tuota hassua luikerokaktusta :-D Toivottavasti niille keksitään joku paikka. Ainakaan ne luikeroina eivät varmaan vie sivusuunnassa paljoakaan tilaa, jonkun oven taakse... ;-)
ReplyDeleteIhanan näköistä herkkusatoa!
Tomaattisatoa kyllä jään jo valmiiksi haikailemaan ensi kesältä. Pitänee tutustua kaktuksien elämään ihan kirjan avulla, että osaa suhtautua oikein noihin piikkisiin kasveihin.
DeleteHaaveilen itsekin kasvihuoneesta, koska juuri tomaatit eivät millään ehdi kypsyä Suomen suvessa taivasalla. HIeno sato sinulla!
ReplyDeleteKiitos Pilvi ! Voin vain suositella kasvihuonetta, mutta se kannattaa ankkuroida kunnolla maahan, ettei merituulet vie mennessää :)
Delete