Ironisinta tässä on ollut, että olen menettänyt ääneni ja se on nimenomaan ollut työvälineeni tällä viikolla, puhuminen ja selittäminen. Olen raakkunut kuin Varis Vaakku. Muut ovat ystävällisesti kääntäneet sen seksikkääksi. Saivat jopa piristymään. Paitsi eräs, joka huomautti, että ääni voi jäädä pysyvästi tällaiseksi. Onhan sekin mahdollisuus tietenkin olemassa. No, pysyn nyt viikonlopun sitten ihan hiljaa. Lämmin kamomillatee on pitänyt minut käynnissä. Sitä aion juoda runsaasti nyt viikonloppunakin. Sekaan hunajaa tai sitruunaa. Paras kaverini on venäläinen teepannu.
Saturday, 13 October 2012
Varis Vaakku

Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Parane pian :) Kyllä se heleä ääni vielä palaa, kun saat aikaa palautumiseen! Tsemppii!
ReplyDeleteKiitos! Onneksi voin maanantaina vielä sairastaa, eikun parantua, jos ei viikonlopun äänettömyys auta.
DeleteVoi ei. Ihan hirveästi liikkeellä kaikkia tauteja. Itselläkin järkyttävä yskä kestänyt jo yli kolme viikkoa, alkoi ennen synnytystä, eikä loppua näy. Ensi viikolla on pakko jo soittaa lääkäriin.
ReplyDeletePikaista paranemista sinne!
Kiitos, samoin paranemisia! Minä sairastan todella vähän yleensä, mutta stressipaineen alaisena tuntuu jotenkin ilkikuriselta, että flunssa iskee juuri siihen tärkeimpään kohtaan, ääneen! Kai minä en muuten osaa hiljentää vautia :)
Delete