Kasvihuone näyttää hassulta. Aivan kuin se olisi puoleksi uponnut maan sisään. Lunta on sen verran, etten viitsi kahlata lähellekkään katsomaan tilannetta. Aita on oikeasti niin korkea, että parempaa näkymää ei takaovelta saa.
Toistaiseksi ainoa humalasalko on aidan ja kasvihuoneen välissä. Tarkoitus on tehdä salkoja kokonainen kuja portilta kasvihuoneelle. Olen onnistunut siirtämään kaupunkipihaltamme vanhakantaista humalaa, joka tekee "käpyjä". Se ehti melkein hävitä, mutta onneksi se aina jostain ilmestyy sitkeänä juurakkona ja yksitellen olen sitä sitten kuljetellut Pastorilaan.
Kevättä ja kasvukautta odotellessa... Hah! Aika epätoivoista kyllä vielä!
Eipä lannistuta! Kyllä se kevät on joka päivä lähempänä :-D
ReplyDeleteHumalasalkokuja kuulostaa ihanalta. Mullakin oli jossain vaiheessa suunnitelmissa monta salkoa rivissä, mutta sitten kun lipputanko katkesi, ajattelin laittaa katkenneen tangon yläpään entisen lipputangon paikalle ja siihen humalaa, se on vain vielä tekemättä. Mutta ehkä niitä salkojakin vielä jossain vaiheessa se rivi tulee.
Se on hyvä olla suunnitelmia, niin niitä voi sitten joskus toteuttaa :) Minulla on "muutama" kasvi odottamassa toteuttamiskelpoista paikkaa ja juhannussalko pitäisi siirtää parempaan paikkaan, kun kyläläisillä menee selät kieroon, kun pitää kenottaa aidan takaa nähdäkseen, millainen se aina mikäkin juhannus on :)
Delete