Sunday 18 December 2011

Köökin tunnelmaa viikkoa ennen joulua, The Kitchen a Week before Christmas

Viikonloppu ennen joulua on minulle kaikkein hauskinta aikaa. Rakastan puuhailla silloin keittiössä. Kattiloissa kiehuvat lanttu ja porkkana laatikoita varten, sinapin valmistus odottaa ja piparkakkutaikinan tuoksu valloittaa.

Kaivoimme kaapista vanhan putkiradion. Ilman sitä ei oikein joulu tule. Radio oli yhdistetty syntymäpäivä- ja joululahja puolisolleni muutamia vuosia sitten. Se on Philipsin klassikko vuodelta 1957, Suomessa tehty. Radio on joutunut olemaan puolisen vuotta kaapissa, ettei pölyyntyisi remontissa. Radion päällä on pieni liina isovanhempieni kodista sotavuosilta. Kankaalla on aivan oma nimensä, mutta olen unohtanut sen. Se on pehmeää kuin silkki.

Radion kaapissa on muitakin vanhoja aarteita, mutta niistä myöhemmin. Nyt pitää saada joulun ruokavalmistelut etenemään.

No comments:

Post a Comment