Saaripeli

Meillä on oma saaripeli. Se on lähes yhtä suosittu kuin esikuvansa. Tänään pienimmäinen perheestä voitti. Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin voitto omasta pelistä! Tai oikeastaan isosiskon tekemästä pelistä. Siksi se ehkä tuntuukin niin hyvältä.

Yllätys

Ulkoportailla minua odotti yllätys. Olin aivan varma, kun lapset huutelivat minua köökistä kameran kanssa ulos, että jokin harvinainen lintu olisi ilmestynyt pihapiiriin tai talitintit suivaantuneet, kun ei talviruokintaa näy ja keksineet jonkin hauskan odottelupaikan. Yllätys oli suuri, kun portaiden kaiteella katseli maailman ihanin pieni lumiukko! Miten se voi ollakkin noin suloinen!

Ensilumen näkymä sai muutenkin minut pysähdyksiin. Talvi ei ole mikään lempivuodenaikani, mutta jos se näyttää näin pehmeältä ja kevyeltä tänä vuonna, niin voin muuttaa mielipidettäni. Aivan kuin satumaa olisi saanut pulverikuorrutuksen.

Pitää oikein itselle muistuttaa, että nyt on lokakuu. Lokakuu! Ei joulukuu, eikä jouluun ole viikkoa aikaa. Vielä toissapäivänä ihailin vihreää haravoitua nurmikkoa. Näky olisi voinut olla, mistä vain hyvin hoidetusta brittipuutarhan nurmikolta illan hämärässä. Hämärässä on helppo luoda illuusioita. Päivänvalo kuitenkin paljastaa, että ei olla Kanaalin saarilla, eikä katsella Notre Damen patsaita Pariisissakaan.

Savun tuoksu tunkeutuu tajuntaani. Nostan katseeni ylös. Tästä taitaa tulla pitkä talvi. Huomenna pitää hakea lisää polttopuita varastoon.

Tossukeli

Tossukelit tulivat aikaisemmin tänä vuonna. Eilen illalla maa sai ohuen valkoisen raemaisen peitteen. Viime vuonna vielä tähän aikaan haravoin pihaa kesätakissa muuraria odotellessa. Viime vuonna tähän aikaan ulkona näytti tältä:

Ja sisällä näytti lattioiden osalta tältä aina tuonne vuodenvaihteeseen saakka:

Nyt samaisessa huoneessa onneksi näyttää tältä:

Nurkka on enää viimeistelemättä!

Merirosvoja näkyvissä!

Sairaspäivien iloksi kuljeskelin pitkin kaupunkikotia kameran kanssa. Ruokailutilan lasivitriinistä löytyy vanhoja keräilyharvinaisuuksia, jotka saavat arjen tuntumaan hauskalta. Näistä laseista ei voi olla juomatta hymy huulilla. Suurin ongelma on valita mieluisista kaikkein mieluisin lasi. Ne kun ovat kaikki erilaisia!

Lokakuu

Lokakuussa haravoidaan piha talvikuntoon, varastoidaan kesäkalusteet ja viritellään grilli vielä kerran. Lokakuussa muistetaan, mitä kaikkea olikaan aikomus tehdä tänä kesänä ja toivotaan, että aurinkoa ja hyviä säitä vielä riittää ennen talvea. Lokakuussa haaveillaan seuraavan vuoden lomista.

 Lokakuussa toivotaan, että toukokuu koittaisi pian.

Baabelin torni

Joululahja on odottanut kaupungissa pianon päällä tähän asti aukaisuaan. Ei tarvinnut kuin huokaista, että jokohan aukaisi tuon palapelin, niin se siirtyi käsistä toiseen, autoon ja Pastorilaan.

Koska Pastorilan olohuoneeseen ei saa siirtää lisää huonekaluja ennen tapetoinnin valmistumista, raivasin köökin ja eteisen puoliväliin varastoidun pöydän työkaluista. Baabelin torni on vielä palasina. Taivaspalat on liitetty yhteen pienillä sormilla. Minä olen keittänyt mannapuuroa.

Banaanipuita ja tapetointia

Olohuoneen etelän puoleisella ikkunalla asustelee kaksi baananipuuta laivakoiran ja kynttilän kanssa. Banaanipuiden kasvua on hauska seurata. Ne tarvitsevat paljon vettä. Neste nousee pisaroiksi terälehtiin saakka. Tosin se on muuntunut matkalla kulhosta läpi kasvin ja on sellaista raskaampaa ja hieman tahmeaa. Kun ikkunan alaosa saa tänä viikonloppuna tapetin täytyy banaanipuut siirtää pöydälle hieman kauemmas. Tapetointi siis jatkuu.

Rastas ja minä

Pastorilassa ei ole yhtään pihlajaa. Olen jumissa kaupungissa. Kuvailen kaupunkilintuja ikkunan läpi. Syksyllä ei ole edes paljon lajitarjontaa. Rastasparvet tyhjentävät puita pihlajanmarjoista. Keväällä sentään kaupunkipihallekkin eksyy tiaislajeja ihan tunnistettavaksi asti. Joskus harvinaisuuksiakin.

Viritin kamerajalan, vedin sälekaihtimet ylös ja istuin odottamaan. Ollappa parempi kamera taas kerran. Tämän lähemmäs ei pääse. Onneksi rastaat eivät ole niin älykkäitä, että häiriintyisivät kuvaamisesta. Tai en minä tiedä, onko se älykkyydestä kiinni. Tämän älykkäämpää seuraa minulla nyt ei vain ole päivän iloksi ollut.

Tempus

Aika on fysiikan perussuure. Harvemmin sitä niin kuitenkaan ajattelee. Mutta mittaamistahan se on ja siihen tarvitaan väline, kello. Muuten aika olisi vain ihmisen luoma käsite eri tapahtumahetkien suhteesta kuten yö ja päivä.

 Historiallisesti ajatellen aika on ollut käsitteenä tunnettu kaikkina historian aikoina. Vanhimpia ovat kuukaudet ja tunnit. Viikotkin ovat olleet käytössä yli 3000 vuotta sitten. Babylonialaiset jakoivat nimittäin joka seitsemännen päivän lepopäiväksi eli 7., 14., 21., 28. päivät olivat jo yli 3000 vuotta sitten eläneiden ihmisten vapaapäiviä. Ei siitä ole kauan, kun lauantait olivat meillä suomalaisillakin työ- ja koulupäiviä. Nyt pidetään itsestään selvyytenä, että ihmisellä on viikossa kaksi lepopäivää.

 Kaupunkikodissamme raksuttaa vanha seinäkello. Se on nähnyt aika monen sukupolven kasvavan tasaisten lyöntiensä tahdissa. Se todellakin lyö joka puolelle ja kokonaiselle tunnille. Tai löi! Jotain tapahtui vuosi sitten, kun siirryimme kesäaikaan. Se nimittäin lakkasi toimimasta. Kuului valtava BING ja täydellinen hiljaisuus!

 Olin hysteerian partaalla, kun kiikutin vanhuksen kellosepälle hellästi huopaan käärittynä. Ei siitä kauaa ollut, kun olin samalta kellosepältä tarkistanut huoltovälin. Kelloseppä soitti ystävällisesti heti liikkeen sulkemisen jälkeen avanneensa koneiston ja tutkineensa, mikä oli vikana. Korjaus vierähti kuukauden pituiseksi, sillä hän joutui käsityönä valmistamaan vioittuneet osat. Ihmeellistä, että joku osaa vielä sellaisen taidon tänä päivänä.

 Ennen korjausta kellovanhus jäi joka viikko jälkeen tasan seitsemän minuuttia. Nyt se kiiruhtaa edelle ajassa. Perheemme on kovin tottunut "lukemaan" sen omaa aikaa ja toimimaan sitten kukin oman aikataulunsa mukaan mitenkään hämmentymättä. Sunnuntaina aika aina tasataan.

 Niin lyönnit: Kelloseppä lähti lomalle ja unohti varmaan tarkistaa kaikki lyönnit kohdalleen. Nyt kun kello on taas kotona, niin ei puhettakaan, että veisin sen vielä uudelleen korjauksille! Elämähän siitä järkkyisi taas! Seuraavan huollon yhteydessä saa sitten tarkistaa lyöntiasian kuntoon.

Lehdet maassa

Väriloisto on siirtynyt maahan. Lehtiä on niin paljon, että aina kun on ehtinyt edellisen erän siirtää kompostiin niitylle, on tuuli jo pyörittänyt uudet kasat tilalle.

Vesipisarat näyttävät kauniilta lehtien pinnoilla. Niitä tekisi mieli koskettaa särkemättä kauneutta.

Polku portilta talolle on liisteröity märillä lehdillä. Tähän aikaan vuodesta askeleet siirtyvät sementtilaatoilta nurmikon puolelle. Ensin polku on liukas lehdistä. Pian se kuorittuu ohuella jääkerroksella. Seuraavaksi tamppautuu kaltevalla lumikerroksella. Pitää katsoa mihin jalallaan astuu.

Merellä 1944

Pastorilaan rantautui merikartta vuodelta 1944. Vanhat kartat ovat niin jännittäviä! Olemme tutkineet karttaa päät yhteen painuneina ja naapurissa asuva kalastajakin innostui. Nyt hän pystyi näyttämään kartalta meille, mitä reittiä on vetänyt troolia merellä saaren lähistöllä. Pitää todellakin tietää, missä ovat matalikot, syvänteet ja karikot. Kuinka erilaisiksi jutut muuttuivatkaan, kun seurasi sormen näyttämää reittiä merellä!

Alunperin hankin kartan ihan siitä lähtökohdasta, että halusin tietää, kuinka saari merialueineen on muuttunut 78 vuoden aikana. En ole vielä päässyt asiaa vertailemaan. Opin muuten, että merikartta ja merikortti on aivan sama asia. Jotenkin olen ollut siinä luulossa, että merikortti olisi pienempi "pöydälle" taittamattomana ruorin viereen mahtuva karttaversio. Tätä karttaa on kyllä taiteltu. Se saakin varmaan paikkansa neljännestaiteltuna yläkerran portaikosta.

Merikartan lukutaito vaatii keskittymistä. Maa näkyy tummimpana osiona. Sellaisena hailakan vihreänä. Meri, joka on varsinainen kartan aihe taas keltaisesta lähes valkoiseen riippuu veden syvyydestä. Kesällä rantamökillä huomasin, kuinka kesävieraamme tutkivat innostuneena seinällä olevaa merikarttaa. Aika monen hämmästys oli suuri, kun huomasivat, miten karttaa pitikään lukea. Rannalta oli hyvä seurata aivan silmäkatseellakin, miten karttaan merkityt merimerkit ja pookit näkyivät. Samoin kuin laivojen reittejä, jotka myötäilevät väylien syvyyksiä.

Varis Vaakku

Olen sairastanut koko viikon. Sairaana pitäisi jäädä kotiin, mutta joskus on työelämässä sellaisia asioita, että ne on vaan aivan pakko hoitaa, koska ne vaikuttavat liian paljon toisten elämään ja seuraukset olisivat kauaskantoiset. Niinpä siis sinnittelin eiliseen saakka. Olin laskenut sormin päiviä, että pääsen kotiin sairastamaan tai oikeastaan parantumaan. Sairastaminen on oikeastaan aika epätoivoista aikaa. Parantuminen on positiivisempi sana, koska siinä on mukana odotus paremmasta huomisesta.

Ironisinta tässä on ollut, että olen menettänyt ääneni ja se on nimenomaan ollut työvälineeni tällä viikolla, puhuminen ja selittäminen. Olen raakkunut kuin Varis Vaakku. Muut ovat ystävällisesti kääntäneet sen seksikkääksi. Saivat jopa piristymään. Paitsi eräs, joka huomautti, että ääni voi jäädä pysyvästi tällaiseksi. Onhan sekin mahdollisuus tietenkin olemassa. No, pysyn nyt viikonlopun sitten ihan hiljaa. Lämmin kamomillatee on pitänyt minut käynnissä. Sitä aion juoda runsaasti nyt viikonloppunakin. Sekaan hunajaa tai sitruunaa. Paras kaverini on venäläinen teepannu.

Valokuvia vuodelta 1928

Löysin senkin perältä joskus vuosia sitten kaupunkikotiin hankittuja valokuvakehyksiä. Vanhoille mustavalkoisille kuville niihin laitettiin musta taustapaperi. Valokuvat jäivät suojamuovin/muovikotelon sisään kehyksiin. Suojamuovi suojaa kellertymiseltä ja haperoitumisilta. Laadun on vaan oltava kohdallaan. Muuten vaikutus on päinvastainen.

Nämä neljä valokuvaa ja yksi postikortti löytyivät antiikkimarkkinoilta muutama viikko sitten. Keskimmäisessä valokuvassa on kotimme. Muut valokuvat on kylän rakennuksia: mylly, saha, nuorisoseuran talo, pappila sekä kirkonkylän kansakoulu.

Aamun lämpö ja valo

Lauantaiaamu valkenee kynttilän valossa ja uunin lämmössä. Tänään jatkuu taas tapetointi ja olohuoneen kalustaminen.

Väliraportti tapetoinnista

Olohuone edestä ja takaa. Työn hitaus kertonee elämän kiireestä tai sitten siitä, että muullekkin pitää jäädä aikaa. Nyt on makusteltu tapettia. Kyllä se saa luvan kelvata. Ensimmäinen lämpöpatterikin pääsi jo paikalleen. Samoin pistorasia. Taulut ovat huomaamatta hiipineet porstuasta odottamaan omaa paikkaansa.

Värikylpy

Olen loputtomiin kuvannut näitä vanhoja haapoja etupihamme nurkassa. Tänäkin syksynä. Kaikenlaisilla säillä. Ei ole sellaista kertaa ulos katsoessani tai käydessäni, ettenkö kohottaisi katsetta ylöspäin ja katsoisi, mitä puille kuuluu. Niillä on nyt keltainen puku päällä. Ne vasta fiilistelevät. Kohta ne räiskyvät upeassa oranssissa ja punaisessa.

1.10.