Rastas ja minä

Pastorilassa ei ole yhtään pihlajaa. Olen jumissa kaupungissa. Kuvailen kaupunkilintuja ikkunan läpi. Syksyllä ei ole edes paljon lajitarjontaa. Rastasparvet tyhjentävät puita pihlajanmarjoista. Keväällä sentään kaupunkipihallekkin eksyy tiaislajeja ihan tunnistettavaksi asti. Joskus harvinaisuuksiakin.

Viritin kamerajalan, vedin sälekaihtimet ylös ja istuin odottamaan. Ollappa parempi kamera taas kerran. Tämän lähemmäs ei pääse. Onneksi rastaat eivät ole niin älykkäitä, että häiriintyisivät kuvaamisesta. Tai en minä tiedä, onko se älykkyydestä kiinni. Tämän älykkäämpää seuraa minulla nyt ei vain ole päivän iloksi ollut.