Friday 20 September 2013

Puita Pastorilaan!



Tänä viikonloppuna on tiedossa puiden istutusta. Taimet haettiin jo viikolla ja istutettiin väliaikaisesti muurarin paljuihin. Aika haastavaa, koska suurimmat taimet ovat kaksimetrisiä. Nämä taimet auton peräkontissa ovat siis pieniä.




Ei muuten haittaisi ollenkaan, jos joku lukijoista tunnistaisi taimet. Tammet tunnistan, mutta tuossa ylemmässä kuvassa näkyvät yksilöt ovat arvoituksia vielä tässä vaiheessa.





Taimien mukana saapui myös kaksi vanhaa tuolia. Ne ovat jo porstuassa saakka. "Punaisemmasta" yksilöstä on jo poistettu yksi värikerros valmiiksi ja näkyvillä taitaa olla alkuperäinen maali. Se on myös paremmassa kunnossa. Toinen tuoli tarvitsee perustavaa kunnostusta. Mutta koska kyseessä on tuolipari, taidan ottaa ne molemmat mukaan puutyökurssille kunnostettavaksi. Olinkin jo hieman huolissani, että onko minulla tänä vuonna mitään puutyökurssilla työstettävää. Puoliso aikoo tehdä ruokapöydälle kaveriksi penkin lattialaudoista. Nämä tuolit pääsevät nyt pöydän päähän "isännän ja emännän tuoleiksi". Tuolit ovat peräisin anopin syntymäkodista, joten niillä on todella suuri arvo meille.

4 comments:

  1. Tuo liuskalehtinen näyttää ihan joltakin vaahteralta.
    Ihanan värinen tuo punainen tuoli <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se todennäköisesti on vaahtera, mutta ei ihan peruslajike.

      Delete
  2. Juu, ei ole metsävaahtera, mutta noita on niin monta että enempää en uskalla arvata.

    ReplyDelete
  3. Minun mielestäni kasvi on mongolian vaahtera. Siitä tulee pensasmainen 3-5 metriä korkea puu. Mogolian vaahteralla on hieno syysväri. Minulla on kaksi, joista toinen on syksyisin lehdiltään keltainen ja toinen punainen. PirjoR

    ReplyDelete