Sunday 13 December 2015

Villasukat




Ostin jo viime talvena paikallisesta käsityöläismyymälästä villalankaa sukkien kutomista vaten. Seisoin pitkän aikaa lankavyyhtien vieressä ja pohdin värejä ja päädyin sitten näihin kahteen. Villa on saaren omista lampaista. Ne laiduntavat loputtoman pitkillä rantaniityillä koko kesän.





Olen tehnyt käsitöitä paljon, mutta sukan kantapään tekeminen on osoittautunut minulle tähän asti ylivoimaiseksi. Se on varmaankin sukuvika. Isoäitini ei osannut tehdä kantapäätä. Äitini teki sen osan sukkaa äidilleen jo pikkutyttönä. Tyttäreni osaa kutoa kantapään. Voikohan se olla niin, että joka toinen sukupolvi naisia kantaa sellaista geeniä, ettei kantapään mystiikka vain aukea ? Anoppi on koittanut minulle opettaa, mutta luovutti niiden ainokaisten sukkien kanssa, jotka olen kerran tehnyt.

Tämän talven haaste itselleni on oppia tekemään koko sukka. Saa ehdottaa helppoja ja hyviä neulontaohjeita.

2 comments:

  1. Heh, hauska joka toisen sukupolven geeni!
    Mun täytyy tunnustaa, että joka ikinen kerta joudun katsomaan sukan kantapään ohjeen jostakin kirjasta. Vaikka teen useat sukat vuodessa, tai ainakin parit vähintään.

    ReplyDelete
  2. Mä opettelin Novintan perussukan ohjeella. Apuna käytin tabletille laatimaani laskenta kaaviota ja vanhaa valmista villasukkaa. Ekan kantapään tein yksinkertaisena ja sen jälkeen oon tehnyt kaksinkertaisia.

    ReplyDelete