Pajurivi ja katajia

Harmaat päivät jatkuvat. Viikolla on aurinko paistanut, mutta se ei ole paljon mieltä lämmittänyt, kun silloin ei ole ehtinyt ulkoilla. Lunta on edelleen paljon. Käytöstä poistettu lintulauta on lumella kuin kermavaahdolla kuorrutettu. Takana näkyvä pajukko niityn ja pellon välisessä ojassa on ensi kesänä suurennuslasin alla ja todennäköisesti moottorisaha saa viuhua. Tilalle voisi istuttaa jotain, koska pohjoiselta aavalta pellolta tuulee ja tuiskuaa ankarasti. Ehkä rivi hopeapajuja? Tai pylväshaapoja?

Saarella kasvaa suhteellisen paljon katajia. Katselen aina kaihoisasti kukoistavia katajakokonaisuuksia. Pastorilassa on muutama puska. Tämä on heti tuloportin oikealla puolella. Toissa kesänä ympäriltä kaadettiin isoja, lahoja haapoja. Joku myrsky-yö olisi auto saattanut olla ikävästi vaurioitunut, sillä emme aina jaksa ajaa auton porttien sisäpuolelle. Pöheikkö on nyt siistiytynyt ja katajat ovat alkaneet taas voida paremmin.

Mikä pensas?

Etsiskelin illan piristykseksi kuvia viime kesältä. Viime kesä oli jotenkin niin sateinen, että puutarhakuvia onkin näköjään harvinaisen vähän. Heti kun aurinko hiemankin pilkisti juoksimme rannalla kuin heikkopäiset keräten kaiken mahdollisen auringon varastoon.

Löysin kuitenkin jo nämä unohtuneet valokuvat tästä hurmaavasta valkokukkaisesta pensaasta Sibeliuksen Ainolan puistosta. Mikähän pensas mahtaa olla kyseessä? Otin valokuvat ihan sillä tarkoituksella, että myöhemmin voisin tunnistaa lajin ja pohtia sopisiko pensas Pastorilan pihalle.

Tämä on juuri sopiva vuodenaika pohtia, mitä uutta pitäisi laittaa pihalle kasvamaan. Parasta istutusaikaa on kevät ja aivan loppusyksy. Kesällä ei lähde mikään enää kasvamaan, koska Pastorilan piha on liian aurinkoinen, kuuma ja hiekkainen, eikä hiekkapitoinen maa-aines pidä vettä ollenkaan. Nurmikkokin tahtoo palaa karrelle useimpina kesinä. Tämä olikin yksi myyntivalttini puolisolleni, ettei tarvitse leikata nurmikkoa,  kun ostimme Pastorilaa muutama vuosi sitten. No, ei se ihan pidä paikkansa. Viime kesä oli niin sateinen, että nurmikko kasvoi ennätysvauhtia ja sitä varten piti ostaa puutarhatraktori.

Saisi jo kevät tulla!

Saisi jo kevät tulla! Päivät toisensa perään ovat kovin harmaita. Maantiet ovat jo sulia. Meri on railoja täynnä ja vesi nousee jäälle, mutta saaressa on lunta, eikä se ole vielä yhtään madaltunut. Aidan tolpan vieruksetkaan eivät vielä pilkistä edellisvuoden kellastunutta ruohoa. Missä se aurinko viipyy?

Pala isoisän omaa historiaa

Veljeni toi minulle kuvan isoisästämme. Olen pyöritellyt sitä monesta kuvakulmasta ja pohtinut uniformua ja miekkaa ja aikakautta, jolloin se on otettu. Lopulta aukaisimme kehyksetkin ja totesimme, että kuva on kopio jostakin vanhasta valokuvasta, jonka olen kyllä nähnyt aikaisemmin, mutta en saanut kaivettua sitä muististani esiin.

Isovanhempieni makuuhuoneessa oli koivuklapiraameissa luultavasti tämä sama valokuva suurinpiirtein samaan kokoon suurennettuna. Kun kesällä menen mökille, voi olla että hyvällä onnella löydän lapsuutemme valokuvista kuvan kyseisestä seinästä ja saan muistiaukon paikattua. Omituista, miten nopeasti ihminen unohtaa jonkun yksityiskohdan, jonka on kuitenkin nähnyt suurimman osan elämästään.

Isoisä rakasti hevosia. Ei siis ihme, että hän on palvellut rakuunoissa, ratsuväessä. Ainoa muistikuvani hänen palvelusajastaan, on hänen kertomanaan jouluyö, jonka hän vietti vartioimalla Viipurin linnan linnatornissa. Sen erityisen ja juhlallisen tunnelman hän halusi jakaa tyttären tyttärensä kanssa.

Haluaisinpa tosiaan tietää valokuvasta enemmän. Miekka on erityisen mielenkiintoinen. Se on nimittäin miekka kolmella väistökaarella.

Leikkiä ja leipomista

Tuunattu kello

Perheen pienimmäinen on tuunannut vinyylilevystä kellon porstuaan. Meillä ei vaan millään mene tavarat itsestään paikoilleen. Niinpä porstuan hiiri on ominut kellon itselleen. Pastorilan hiirikissaakin kiinnostaa enemmän lampaantalja kuin henkselihousuinen hiiri.

Kevään merkit

Kevään varma merkki on se, että Pastorilan ikkunalaudalle ilmestyy ensimmäiset yrtit. Tällä kertaa vain basilika ja sekin on ostettu. Rakastan tuoreita yrttejä, mutta en jaksa kasvattaa niitä sisällä, enkä varsinkaan talviaikana. Kasvimaalla ja kukkapenkeissä kasvaa monivuotisia yrttejä ja erilaisia yksivuotisia kokeilen joka vuosi. Hankin taimet paikkakunnan puutarhalta, mutta olen myös saanut ystäviltä ja tutuilta taimia.

Tästä se alkaa meidän kevät yrtintuoksuisessa köökissä yrttikirjaa selaillen ja haaveillen!

Kaapin päällä

Kaapin päällä on lasten torkkupeittoja. Ne ovat anoppini tekemiä (yksi tosin odottaa kevään käsityönäyttelyyn menoa. Se onkin tilkkutyönä tehty). Hän on taitava käsistään ja suurin osa kotimme tekstiileistä on hänen käsialaansa. Nämä ovat lasten uudet jouulahjoiksi saamat torkkupeitot, mutta ne ovat kaapin päällä odottamassa, että kissanpentumme kasvaa ohi pahimman kynsien terotus vaiheen. Lisäpeittoja tarvitaan onneksi vasta, kun syksyn kosteus hiipii taloon. Josko hiiripetommekin olisi viisastunut siihen mennessä ja teroittelisi kynsiään talon alla piipertäviin otuksiin, eikä kodin tekstiileihin.

Uunin päältä

En nyt oikein tiedä, mistä nämä höylät tupsahtivat esille yhtäkkiä. Niille ei ole oikein ollut paikkaa, joten ne ovat milloin olleet ikkunalaudoilla, naulakossa maalipönttöjen päällä ja puusohvan laatikossa. Mutta nyt ne olivat ilmestyneet yksitellen esille ja niinpä nostelin niitä uunin päälle. Kauniitahan ne ovat. Niissä näkyy kunnon käsityön jälki. Ja kuinka erilaisia ne kaikki ovatkaan!

Yhdestä on lähtenyt terä pois ja vaikka kuinka yritin sitä asetella paikoilleen, en saanut sitä mahtumaan. Kumma juttu! Aivan kuin tämä terä ja höylä eivät kuuluisikaan yhteen. Jossain kätköissä täytyy olla vielä lisää höyliä.

Onni on viikonlopun ruoanlaitto

Onni on ...

kohoava leipätakina,

 jäähtyvä saaristolaisleipä,

sipulilohkot paistinpannussa,

kaikki ainekset padassa.

Pata menossa uuniin.

Odottelua ja tuoksua.

Valmis ruoka

Ja lasillinen punaviiniä.

Näistä aineksista on Pastorilan talviviikonloput tehty. Hyvää sunnuntaita kaikille!

Uusi idea

Tästä kohtaa köökiä en ole ennen tainnutkaan ottaa valokuvaa. No, nyt se on tässä sen takia, että sain eilen idean, joka on aivan pakko toteuttaa. Kööki muuten sijaitsee siinä osassa taloa, jota ei ole remontoitu, joten pitää yrittää vielä kestää 80-luvun saaneerauksen tunnelma. Joka tapauksessa tämä osa taloa on toiminut jossain rakennuksen historian aikana myös leipomona. Köökissä on siis täytynyt olla iso uuni. Naapurimme, iäkäs rouva, on kertonut kuinka hän pikkutyttönä, ennen sotia, oli kireapulaisena leipurilla. Koska hän ei ylettynyt pöydälle siirtämään pikkuleipiä pellille, hänellä oli oma pieni jakkara, jolla hän seisoi.

Oven takana on makuuhuone, jossa leipuri on asunut. Huoneessa on ollut kakluuni, jota ei enää ole. Olen pohtinut, että josko makuuhuoneeseen laittaisi uudestaan kakluuniin, niin sillä saisi tämän osan taloa lämpimäksi ilman sähkölämmitystä. Eilen kuitenkin aloin pohtimaan, että olisi aivan ihanaa saada köökiin puuhella.

Minulla on kyllä puuhella, sellainen vanha, pressun alla varastoituna, mutta se on menossa kesäkeittiöön (tälle asialle naapurimme jaksaa nauraa, kun kaikki ylimääräinen varastoidaan kesäkeittiön rakentamissen). Köökiin haluaisin sellaisen modernin, tehokkaan ja sähäkän värisen uunin. Tällaisen:

Sain jopa mieheni innostumaan asiasta. Paikka on kyllä aika hankala, koska nurkassa on lämminvesivaraaja. Putkimiehemme ja sähkömiehemme tulevat saamaan harmaita hiuksia uusista suunnitelmista. Mutta heidät tuntien ensin puretaan, sitten käy muurari taiteilemassa muurin ja piipun ja sitten rakennetaan putket ja sähköt vankalla ammattitaidolla uudestaan. Tai näin ainakin kuvittelen, kun kaikki on tähän asti mennyt näin. Voihan se tietty olla, että minun pitää miettiä paikkaa uudestaan...

Kun nyt saa nuo kipsilevyt purettua katosta, niin näkisi, missä hormit ovat ennen menneet. Sekin tietenkin sanelee asiaa. En halua uusia reikiä kattoon. Tosin tästä osasta taloa haluaisin purkaa kattoa vähän korkeammalle ja saada vanhat hirret näkyviin helmipaneelin alta.

Nyt kun nyt olen saanut tällaisesta ajatuksen pätkästä kiinni, niin eikö kuulostakkin hyvältä?