Monday 7 March 2016

Jäällä





Tämä on tämän vuoden kolmas jäätie mantereelle. Kaksi edellistä suli nopeasti pois. Kunnon talvi ehti merelle vasta aivan viimeisen talvikuukauden viimeisillä metreillä. Kahteen edelliseen vuoteen ei ole jäätietä ollutkaan. Viikon aikana tämäkin jäätie on jo vajonnut puolimetriä. 

Sitä vapauden tunnetta, kun saa itse päättää kulkemisaikataulustaan, on vaikea kuvailla niille, jotka pitävät kiinteää maantieyhteyttä ja tienhoitoa itsestäänselvyytenä. Lapsen harrastukseen kuljettaminen vie pelkästään 3 tuntia. Jäätie lyhensi matka-aikaani eilen tunnin !

Tänä talvena on myös oltu huolissaan säästötoimenpiteistä kohdistuen merilauttojen kulkuun. Jos merilautat eivät päivystä ja kulje yöaikaan, ei saaristokuntiin saada pelastuskalustoa, ambulanssia, eikä poliisia. Koimme jäävämme kovin eriarvoiseen ja heikkoon asemaan. Se pelastushelikopterikaan, kun ei voi lähteä mantereelta liikenteeseen säällä kuin säällä tai sillä voi olla toinen tehtävä käynnissä satojen kilometrien päässä. 

Nämä viimeiset päivät jäätiellä kulkemisessa ovat riemukkaita, sillä aurinko on kirkas ja lämmin. Ah, ihana kevät !


No comments:

Post a Comment