Wednesday 1 February 2012

Pakkaspäivän ajatuksia ihmisestä, Thoughts about a Man

Nämä kuvat ovat edelleen lauantailta. Kävimmme pitkästä aikaa saaren länsipäässä. Talvikalastuskausi on alkanut. Miehet ovat odottaneetkin pitkään, että jää kantaa miestä ja että pystyvät laittamaan pyydyksiä jään alle. Ilmankos meidän naapureita ei näkynytkään kotosalla viikonloppuna.

Olen tässä miettinyt taas saaristolaisten luonnetta. Kaupunkivuoden jälkeen minulla on ikävä ihmisiä! Ihmisiä, jotka pelkällä olemassa olollaan tekevät toisenkin ihmisen paremmaksi. Ei niin, että kaupungissa olisi huononpia ihmisiä, mutta saaristolaisissa on vielä jotain sellaista ikiaikaista tyyneyttä, varmuutta ja uskoa, vahvuutta ihmisenä olemisessa, joka huokuu heistä. Luulen, että meillä kaikilla oli sitä vielä edellisessä tai sitä edellisessä sukupolvessa, mutta olemme kadottamassa tai kadottaneet sen.

Ei tarvitse kuin katsoa joka viikkoisella puutyökurssilla kurssikavereita. Eihän siellä, mitään opetusta ole, kun kaikki osaavat! Minä olen keltanokka konkareiden joukossa ja millaisten! Ovat minua 20 vuotta vanhempia vähintään kaikki ja suurin osa naisia. Mikä luovuuden voima! Työkalut soivat ja lastu lentää! Kaikki tekevät tai entisöivät huonekaluja. Nekin tehdään itse. Ei mikään lastulevy ja kaupasta ostettu kelpaa. Eräs mies sanoi tekevänsä pöytä- ja penkkisysteemiä. Pienen tilan pöytää. Niin 150-senttinen pöytä ei kuitenkaan ihan pieni ole, mutta tuosta se vaan syntyy.

Kotimatkalla ajaessa kylän poikki hymähtelen ihmisten tarmokkuudella. Kirjasto on täynnä ihmisiä, vaikka on ollut suljettuna jo 4 tuntia. Mitä ne siellä puuhailevat! Koulun piha on täynnä autoja. Samoin kirkon piha. Ihmiset harrastavat. Aivan kuin jokainen saarelainen olisi jossain kokouksessa tai harrastuksessa. Ihania ihmisiä!

No comments:

Post a Comment