Sunday 26 May 2013

Toukokuun aamu


Haarapääskyt sulostuttavat Pastorilan pihaa. Ne istuskelevat puhelin- ja sähkölankojen päällä pihapiirissä ja laulavat rinta rottingilla kesän ihanuudesta. Niiden liverrykseen nukahdan illalla ja herään aamulla. 

Maakaapeloinnin myötä pääskyt ovat kadonneet yhä useammasta pihapiiristä. Jostain lehdestä luin, että ihmiset ovat pystyttäneet pihoillensa jopa "valelankoja" juuri pääskysten takia. Niin mukavaa, kuin joskus olisikin, että kaikki langat olisi piilotettu maan alle, niin näin kesäisin se ei ainakaan haittaa yhtään. 



Hedelmäpuiden lehdet ovat suloisilla aluilla. Pastorilasta löytyy omenapuita sekä luumu- ja kirsikkapuita. Ne ovat kaikki nuoria ja meidän aikanamme istutettuja.  Tänään ajattelin tarkistaa päärakennuksen pihalla olevan ison ja tuottoisan kirsikkapuun. Jos sen alla on uusia taimen alkuja, niin siirrän ne uuteen paikkaan. Viime syksynä linnut olivat nopeampia kuin minä keräämään kirsikat talteen. Edellissyksynä ehdin hillota kirsikat ja oma kirsikkahillo maistui niin hyvältä.



Tässä on sitten tämän päivän työlista. Taiminyssyköissä ja -pussukoissa on villiviintä, humalaa, kuunliljoja sekä iiriksiä. Pihapiiristä kaadetut puut pitää halkoa ja kuljettaa uuteen puuliiteriin kuivumaan. Suurimpana työnä kuitenkin odottaa perunoiden laitto maahan. Olemme auttamattoman myöhässä siinä asiassa tänä vuonna. Mutta eivätköhän ne perunat vielä ehdi kasvuvauhtiin.


4 comments:

  1. Puuhaa riittää sielläkin! Meillä pääskyset ovat taas tekemässä pesää samaan paikkaan kuin viime kesänä joten saimme siirtää terassin pöydän ja tuolit toiseen paikkaan vähäksi aikaa. Nyt olemme nähneet neljä pääskystä yrittämässä pääsemistä saman pesäpaikkaan. Taitaa olla heilläkin vajausta asuntomarkkinoilla! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pääskyt ovat kyllä hassuja pesijöitä. Meillä ne ovat tehneet pesiä joka vuosi myös saaristolauttoihin ja seilaavat edestakaisin saaren ja mantereen väliä. Ei tunnu haittaavan ollenkaan.

      Delete
  2. Aivan upea luonto ja rannat teillä tuolla - katsoin vasta nyt edellisen postauksesi. Selvästikin sopivassa suhteessa karua saaristoa ja pihapiirin kasvustoa!

    Muistatko mikä kirsikkalajike teillä on? Suunnittelen istutusta, joten kyselen siksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En valitettavasti tiedä lajiketta, kun olen saanut sen taimena naapurien kirsikkapuun juurelta.

      Delete