Sunday 12 February 2012

Vanhat lattialankut, Old Wooden Floor

Haimme eilen vanhoja lattialankkuja. Näistä pitäisi tulla pöydänkansi olohuoneeseen. Lankuissa on kyllä työstämistä. Alapuolella olevat kolot ovat lattianiskojen kohtia. Päälypuolella on neljää eri maalia. Molemmat puolet vaativat siis käsittelyä mukavasti.

Mutta komeita ne kyllä ovat, paksuja, leveitä ja pitkiä. Lyhyin lankku määrittelee pöydän pituuden, 240 senttimetriä, koska emme varmaankaan raski enää sitä lyhentää. Alunperin pöydän pituudeksi oli ajateltu 180 senttimetriä. Tuleepahan ihan kunnon kokoinen ruokapöytä.

2 comments:

  1. Hei! Onpa sinulla kiva blogi. Luin vähän matkaa juttujasi, ja pakko sanoa, että minä kylläkin suunnittelen varsin keltaista makuuhuonetta tulevaan kotiini, kunhan saan vanhan hirsitaloni siihen malliin että sitä voi alkaa sisustaa ;-) Keltaisessa huoneessa aurinkoiset unet, on mottoni! Talvella tosiaan kaipaa keltaista ja punaista ympärilleen, sellaisia lämpimiä ja auringonpaahtamiakin värejä.

    ReplyDelete
  2. Voi, onpa hauskaa Saila, kun tulit lukijaksi blogiini! Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että erityisesti talvella on ihanaa, kun on lämmin värimaailmaa ympärillä. Taidanpa keskustella vielä painokkaasti väriasioista.

    ReplyDelete