Sunday 3 March 2013

Taidon puutetta



Olen päivittänyt blogiani hitaasti viime aikoina, koska olen vaeltanut valokuvienkäsittelyohjelmien sokkeloissa. Vanha ei ollut enää tarpeeksi monipuolinen ja uuden hyvän löytäminen ei ole ollut helppoa. Lisäksi en ole jaksanut paneutua uuden oppimisen ihmeelliseen maailmaan. Tilanne on vähän niinkuin tämä pulmapeli. En saa siitäkään mitään selvää ja joka kerta, kun yritän ratkaista sitä, saan sen vaan pahemmin solmuun.

Lisäksi olemme viettäneet muutaman viikonlopun kaupungissa. Lasten viikonloput ovat olleet harvinaisen täynnä harrastuksia ja koska jäätie taitaa olla menneen talven jäitä lopullisesti, niin edestakaisin kulkeminen olisi ollut haasteellista aikaisella ja myöhäisellä aikataululla. Olemme käyttäneet tilannetta hyväksi ja rempanneet kaupungissa. Tulostakin on syntynyt. Eteinen on saanut uudet raikkaat seinät. Viimeistelyä vaille valmiit enää. Illalla siirrymme takaisin Pastorilaan. Ilmatkin ovat parantuneet ja sen lisäksi, että on valoisaa, aurinko on vihdoinkin alkanut paistaa ihan päivittäin.

2 comments:

  1. Olipa iloista tupsahtaa blogisi pariin. Luettavaa riitti tällaiselle Myrskyluodon Maijalle, jonka torppa on pienen kaupungin laidalla, silti meren rannalla. Mieli se aina vaan halajaa aavalle.
    Leppoisaa alkavaa viikkoa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih, mukavaa, että löysit tänne! Tervetuloa!

      Delete