Sunday 18 November 2012

Tuuletusta




Pastorilan yläkerrassa tuuletetaan. Ei, vaan vihdoinkin asennetaan televisioantennia! Televisio on todellakin näkynyt huonosti, jos ollenkaan kaikkina näinä vuosina. Tosin suurimman osan aikaa, koko televisio on ollut poissa kokonaan käytöstä remontin takia.

Talon päädyssä oleva antenni ei ole ollut ollenkaan aikanamme käytössä. Nyt siihen vaihdettiin uudet johdot vanhojen hapertuneiden tilalle ja antenni suunnattiin naapuritalon mallin mukaisesti. Nyt näkyy hyvin! En silti ole ollenkaan varma, että television katselu lisääntyy tässä taloudessa. Makuuhuoneen kaapin päältä on nyt pois sellainen sisäantenni sojattavine osineen. Myös yövalo poistuu sisäantennin merkkivalon myötä. Mukavaa, kun makuuhuoneessa on taas pimeää. Tällaiset uudistukset saavat aina aikaan ketjureaktion. Nyt olisi kiva saada isompi kuvaruutu ja televisio voisi olla eri paikassa, kuten seinällä lattiatilaa viemästä ja olisi tietenkin mukavaa, kun olisi sängyn lähettyvillä sellainen lukuvalo, jonka saisi kätevästi himmeänä päälle.


Vuoden 1928 valokuvissa näkyy muuten samassa kohtaa antenni. Silloin ei kyllä ole voinut olla televisioita! Kysymyksessä lienee radiota varten viritelty antenni. Kuuluvuus on varmaan ollut heikko. Muistan, että omassa mummolassakin tuvan seinillä kiipeili antennijohtoja. Ja taisivat ne mennä ikkunasta uloskin pitkin ulkoseiniäkin välillä.


No comments:

Post a Comment