Thursday 12 July 2012

Mittaamaan

Kävimme lauantaina Fiskarsin antiikkimarkkinoilla. Tunnelma oli iltapäivän sadekuurosta ja väkimäärästä huolimatta hieno. Isolle asunto-autolle oli vaikeaa löytää parkkipaikkaa ja kahviloihin oli niin pitkät jonot jatkuvasti, ettemme päässeet tervehtimään tuttavaamme, joka oli aamusta asti vääntänyt nonstoppina pullataikinaa kahvilavieraille. Nautimme silti kylän tunnelmasta ja antiikkikauppiaiden kojuista. Erääseen vanhaan rakennukseen oli koottu vintage-myyjiä ja vaatteet ja oheisasusteet olivat kerrassaan upeita!

Olen intohimoinen keräilijä ja minulla on lista antiikkiesineistä, joita kalastelen vuosien varrella. Tällä listalla on ollut jo pitkään käsivaaka ja sellainenhan löytyi Fiskarsista. Myyjän valikoima olikin aika laaja ja puolisoni hoiti kaupat tällä kertaa. Mukaan Pastorilaan lähti käsivaaka vuodelta 1856. Se tulee sijoittumaan porstuaan, kun naulakot saadaan paikoille.



6 comments:

  1. Vau, miten hieno! Minullakin taitaa olla käsivaaka vintillä, mutta ei ollenkaan noin hieno! Upea tuo leima.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On se, kiitos :) Siinä on jotenkin tunnelmaa kerrassaan ja parasta on, että se on ihan toimiva ja kelpo punnitukseen. Ja ei muuta kuin haet omasikin esille ja otat hyötykäyttöön.

      Delete
  2. Replies
    1. Kyllä mä luulen, että ihan yksi käsipuntari riittää tähän kotitalouteen kuitenkin. Keräilen kyllä muuta ihan kokoelmaksi astikin. Joskus siitä enemmän ehkä. Tervetuloa lukijoihin!

      Delete
  3. Onnea löydöstä! On ihana tunne, kun löytää jotain hartaasti etsimäänsä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Kyllä se tuo pitkäksi aikaa hyvän mielen.

      Delete