Saturday 24 March 2012

Päivän työ

Oksakohdat käsiteltiin lakalla kolme kertaa. Välissä aina hiottiin ja imuroitiin.
Lattiamaalia on ensimmäinen kerros maalattuna. Näyttää niin hyvältä tähän saakka! Huomenna jatketaan.

4 comments:

  1. Replies
    1. Ei kuivunut yön aikana, että olisi nyt ehtinyt toiseen kertaan maalata. Ensimmäinen kerros maalia oli ohennettua. Toinen kerros on sitten jo paksumpaa maalia.

      Delete
  2. Jestas ku o hiano! Voi ihanaa. Minäkin valmistaudun ensi kesän lattioiden uudelleenrakennusprojektiin, en kyllä odota että koko taloon saataisiin ne valmiiksi. Tai no, eihän siinä ole kuin tupa ja kaksi kamaria, mutta on siinäkin. Lankut on kyllä ne vanhat samat, mutta kun koko alusrakenne pitää tehdä eristeineen. Ehkä se ei ole niin valtava projekti kuin mitä silmissäni kuvittelen, tai ehkä se on vielä valtavampi :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Me aloitimme projektin tuossa kesä-heinäkuun vaihteessa. Purkutyöt kestivät yllättävän kauan ja välillä etenemistä hidastivat putki-, sähkö- ja muuraustyöt. On se iso työ, todella iso, mutta kun tekee huolella ja perusteellisesti niin ei harmita, että joku paikka jäisi tarkistamatta. Ihan maapohjalle asti meilläkin käytiin kaikki läpi. Ensi kesänä sama projekti talon toiselle puoliskolle. Toisaalta odotan innolla, toisaalta kauhullakin projektin laajuutta. Josko kuitenkin toisella kierroksella, ei enää tarvitsisi pohtia niin paljon ratkaisuja, vaan edetä ripeämmin.

      Delete