Monday 9 April 2012

Pääsiäismaanantai

Pääsiäinen on mennyt mukavan leppoisasti. Hiljaisten talvikuukausien jälkeen Pastorilan ovi on käynyt tiheään, sukulaisia, retkeilijöitä, naapureita, ystäviä, työkavereita, vanhoja saarelaisia pääsiäisen vietossa. Kivaa! Elämme varsin vilkasta seuraelämää täällä, vaikkei aivan heti uskoisi.

Kotielämä on keskittynyt hyvän ruoan laittoon ja syömiseen, piipahduksiin ulkona, saunomiseen ja nuotiolla istumiseen ja keinustuolissa hiljaa istuskeluun. Ei hullumpaa! Tänään voisi katsella olohuonetta sillä silmällä... Eteisen nurkassa odottaa ämpäri, jossa on liisteriä. Makuuhuoneen nurkassa on monta rullaa oikaisutapettia. Huhtikuuta on jäljellä kolme viikkoa. Toukokuu menee pihatöissä ja heti kesän alussa voisi alkaa aukomaan taas lattioita. Jottei elämä tuntuisi liian leppoisalta, laitan muistutukseksi muutaman kuvan viimeisestä urakasta. Samanlainen, mutta toiselle puolelle taloa on odottamassa.
Seinät purettiin hirsipinnalle. Väärät eristykset poistettiin.

Lattiat aukaistiin maapohjalle. 
Maapohja puhdistettiin, lattian alalaudat tarkistettiin ja puhdistettiin.
Putkia muutettiin, uuni muurattiin ja sähkötöitäkin tehtiin uusiksi.
Kipsilevyjen alta löytyi kaunis vanha kattopanelointi.
Nauloja poistettiin ämpäreittäin.
Maata kärrättiin aika paljon!
Purkumateriaalia lajiteltiin ja kierrätettiin kaatopaikalle.
Tästä olivat sisätyöt. Muutakin elämää onneksi oli. Eipä muuta kuin orientoitumaan uuteen urakkaan.

4 comments:

  1. Uuuuh, ihan väsyttää urakasta lukeminen ja kuvien katselu jo pelkästään! Mut tiedän, että se on sen väärttiä. Lopussa kaikki kyllä palkitsee. :)

    ReplyDelete
  2. Se olisi kyllä harmittanut, jos joku paikka olisi jäänyt tarkistamatta tai kunnostamatta. Nyt voi olla huoleti ja hyvillä mielin ja tietää, että talo menee taas kevyesti seuraavat satavuotta. Niin sanotusti kivikään ei jäänyt kääntämättä, mitä nyt kivijalan kivet :D Mitään yllätyksiä ei tullut vastaan. Kunpa kaikki menisi yhtä hyvin toisessakin talon puoliskossa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tsemppiä edelleen projektiin! Huomasin, että tämä postaus oli linkitetty Facebookissa Loviisan Wanhojen talojen seinälle. :)

      Delete
    2. Kiitos! Ihmettelinkin eilen, miksi Facebookista oli ollut blogiin liikennettä :)

      Delete