Monday 2 July 2012

Pastorilan kasviskeitto

Kyllä sitä voi ihminen olla onnellinen hassuista asioista, kuten kasviskeiton tekemisestä ja syömisestä. Samalla, kun jääkaapista sai kätevästi käyttöön isomman erän juureksia ja kasviksia, niin yrtit löytyivät omasta maasta.

Keittoon on käytetty porkkanaa, kukkakaalta, perunaa, paprikaa ja oman maan tomaatteja sekä sipulia. Mausteeksi lipstikkaa, mikä tuo yllätys, yllätys niille, jotka eivät tiedä, keittoon liemikuution maun! Lipstikka on monivuotinen yrtti ja vaatii kasvuunsa runsaasti tilaa ympärilleen. Pastorilassa se rehottaa pyykkinarujen alla. En muistanutkaan esitellä taannoisella vierasryntäyspäivällä pyykkinarun aluskasvillisuutta :) Kukkapenkkeihinkin on muuten sijoitettu yrttejä. Lipstikan lisäksi vain suolaa ja mustapippuria. Kasvikset kiehautetaan, soseutetaan ja päälle koristeeksi persiljaa. Ja keitto on valmista, nam!

Samalla menetelmällä voi tehdä erilaisia keittoja. Lisukkeeksi paistinpannussa pyöritettyjä leivän palasia. Ne kannattaa kunnolla kuivattaa, muuten vettyvät ikävästi heti keitossa, eivätkä ainakaan meidän lasten suussa maistu.

Mukavaa alkuviikkoa!

4 comments:

  1. Tuoreista raaka-ainesta tehty kasviskeitto on ihanaa! Mun tekis kovasti mieli tällä hetkellä kukkakaali-parsakaalikeittoa (näin reseptin jossain yhteishyvän tms. lehdessä)...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Parsakaalikeittoa en olekkaan ennen tehnyt. Meillä se on suurta herkkua sellaisenaan. Kiitos vinkistä! Pitää kaivaa kyseinen lehti esille :)

      Delete
  2. Lipstikka on ihanaa! Mulla vaan ei ole sitä... :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luulin, että minulla olisi ollut toinen lipstikka kasvamassa kaupungissa, mutta kukkapenkissä oli tyhjä monttu :O Perin kummallista! Katsotaan elokuussa, jos voin jo jakaa Pastorilan lipstikan, niin tuon sinulle. Ilmasipulitkin näyttävät nyt tekevät pikkusipuleita, joten jos haluat niitä kukkapenkkiin tai hyötykäyttöön...

      Delete