Sunday 16 December 2012

Keisarillisia pipareita tekemässä



Meillä on kaksi innokasta leipojaa. Leipominen meni jopa pienimmän mummolaviikonlopun edelle. Se on paljon se, näin äidin näkökulmasta. Mummon kanssa mennään sitten kuulemma maanantaina koulun jälkeen leipomaan. Se on lasten leipomispäivä.

Vasta muutamana vuonna olen onnistunut tekemään hyviä piparkakkuja. Kaikki edelliset kokeilemani reseptit tuottivat kivikovia piparkakkuja ja soveltuivat lähinnä joulukuusen koristeiksi punaisella silkkinauhalla somistettuna. Tulihan niistä joulukuusista kauniita ja tuoksukin ihana, muttta...

Muutama vuosi sitten sain ystävältäni ja työkaverilta hänen isoäitinsä säilyttämän piparkakkureseptin, jolla hän leipoi viimeiselle tsaarille piparkakut. Täydellinen resepti!Rakastan täydellisiä reseptejä! Kun sellaisen kerran löytää, hyvän ruoka- tai leipomisreseptin, niin siitä riittää iloa vuosiksi. Pitäisikin kirjoittaa sellainen Täydellisten reseptien-kirja. Resepti löytyy 2011-vuoden blogisivuilta.




2 comments:

  1. Piparireseptit ovat kyllä hankalia! Itse käytän kahta eri ohjetta, toisella teen syötävät piparit ja toisella talotaikinan. Toki talokin syödään, mutta se kun koristellaan runsaasti, niin ei kovuus haittaa niin kovin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaikilla kun ei ole sitä jauhopeukaloa, niin hyvät reseptit pitää laittaa visusti talteen :)

      Delete