Friday 7 December 2012

Sininen hetki



Loppuviikosta piti lauhtua. Toisaalta pakkasillakin on puolensa. Pari vuotta sitten oli tällainen talvi. Pakkaset tulivat joulukuussa ja jäätie aukaistiin jouluaattona. Lunta ei juurikaan ollut ja jäätiellä piti ajaa katse tiukasti oletetun mantereen suuntaan ja pysyä tarpeeksi kaukana laivojen valoista. Niitä jäätien merkkejä kun ei voinut pystyttää, kun ei ollut hankea. Tuuli vei ne mennessään saman tien. Saaristolaisille jäätie tuo sellaisen vapauden tunteen, että sitä odotetaan koko vuosi. Sille tunteelle ei taida löytyä omaa adjektiivia, substantiivi voisi olla vapaus. Ja SILTI, ei se merimatka mikään ongelma ole niinkuin monelle mantereella asuvalle. Kysymys on pelkästä asenteesta.

Tämä sinisen hetken kuva Pastorilasta kyläraitille on eiliseltä. Tänään oli taas niin harmaa päivä, ettei mikään kuva onnistunut. Sitä paitsi minulla oli sinisen hetken aikaan kiire kirjastoon, joka ei ole auki joka päivä ja sen jälkeen ruokakauppaan, joka tosin on auki yhdeksään. Ja on täällä toinenkin ruokakauppa, mutta sitä jotenkin kiintyy yhteen ja kauppiasperhekkin tuntuu kuin sukulaisilta ajan myötä.

Pastorila muuten näyttää taas asutulta ulkoapäinkin. Mies kaivoi varastosta tuollaiset perinteiset joulukyntteliköt ja ne nyt loistavat joka ikkunalla, eikä vain sellaiset voimakkaat remonttivalot. Verhotkin on taas paikoillaan. Vieläkö saisi tuon tapettipöydän kasattua pois. Toisaalta sen ääreen mahtuisi aiko monta jouluaterialle. Leppoisaa perjantai-iltaa!

No comments:

Post a Comment