Väärä tapetti

Mikään, mikään, ei ole niin vaikeaa kuin tapetin ja maalin valitseminen! Niinpä siinä sitten kävi lisäksi, että meille oli pakattu tapettitehtaalla väärää tapettia mukaan. Epäilimme sitä jo kun kesällä avasimme yhden rullan, mutta asia paljastui kokonaisuudessaan vasta eilen, kun aloimme tapetoida.

Olemme nyt yön yli mutustulleet asiaa olohuoneen seinällä. Kuninkaan sali-tapetti vaihtui Romanssi-nimiseksi. Ei se hullumpi ole ja se nyt laitetaan seinään oli niin tai näin! Ei jaksa enää jahkaamista ja keskeneräisyys ärsyttää. Sitä paitsi mieheni sanoi, että tapetti on ihan hyvä. Niin se onkin myöntelen ja yritän tottua ajatukseen. Itseasiassa mietin jo verhoja.

Lauantaita

Syyskuun viimeinen lauantai! Kurkistin varovaisesti peiton alta lauantain aamuun. Ei näyttänyt hyvältä ollenkaan. Mielessä kahvi ja tietty kuppi. Josko se toisi auringon päivään? Sain kahvia tyttären kukkomukissa. Ei oikeastaan hullumpi muki. Reuna tuntui mukavan ohuelta ja pyöreältä huulia vasten, mutta ei se, mitä olin ajatellut.

Päiväkahvilla mielessä siinsi taas tietty kuppi. Ei taaskaan osumaa oikeaan! Puoliso ehti laittaa kahvia väärään mukiin. Se on kyllä yleensä lempimukini, mutta tänään tarvitaan aurinkoa.

Kaadoin toisen kupillisen oikeaan kuppiin. Kyllä tästä vielä ihan hyvä lauantai tulee!

Tänään sitten tapetoidaan...

Lintuja bongaamassa

Pastorilan päältä kulkee joutsenten muuttoreitti. Istuimme aikamme ulkoportailla ja kuuntelimme joutsenien törähdyksiä ja arvuuttelimme, montako olisi aina kokoonpanossa. Hauskaa puuhaa. Lopulta kiipesimme niityllä olevalle kukkulalle katselemaan lintuja: joutsenia, kurkia, hanhia.

Mihin ihmeeseen ne laskeutuivat, kun yhtään ei näkynyt!

Aikamme ihailimme sitten puimuria viljapellolla ja suuntasimme katseen kasvillisuuteen. Siinä ei koskaan pety! Ei nytkään! Hauskan näköinen kasvi kiinnitti huomioni. Aivan kuin tanakka, lyhytrunkoinen auringonkukka olisi aukeamassa. Eikä mikään kovin pieni kasvikaan.

Tätä täytyy jäädä seurailemaan vähän pidemmäksi aikaa.

Ihan oma sisustustyyli

Pastorila kyllä elää, niin omaa elämäänsä, ettei tottakaan! Sisustuksesta piti tulla ihan toisenlainen. Alunperin silmissä siinsi tsehovilainen huvilamiljöö: Vaaleaa, kevyttä, raikasta ja valoisaa. Sitten tilalle hiipi kustavilaisuus ja nyt sitä huomaa, että talolla on ihan oma mielipiteensä sisustuksestaan! Se johtunee kyllä siitä, että mitään sänkyjä lukuunottamatta ei ole hankittu uutena tähän taloon. Kaikki on vanhaa, perittyä, tuunattua, saatua, kierrätettyä jne. Kertakäyttökulttuuri ei tosiaankaan elä tässä taloudessa!

Joskus olen lukenut sisustuslehtien kotikuvauksia ja ihmetellyt, miten ihmiset saavat ystäviltä ja sukulaisilta uskomattoman kauniita vanhoja huonekaluja tai sitten ovat niitä itse löytäneet roskalavoilta ja hyljättynä ties minne ja sitten ne kodit ovat etusivujen kuuminta sisustusta. Uskottava kai se on! Varsinkin, kun siirsimme tämän viimeisimmän kaunottaren tänään olohuoneeseen.

Vanha jugend-astiakaappi on todellakin kaunotar! Näissä kuvissa se ei ole vielä oikealla paikallaan, koska odottaa olohuoneen tapetoinnin valmistumista. Lasikaappien lasit ovat kovin vanhoja. Ne ovat täynnä ilmakuplia ja heijastavat hassusti valoa pinnastaan. Tämän huonekalun myötä olohuone taitaa saada täysin uuden sisustustyylinsä. Alkaa aivan pelottamaan, ettei meillä ole kohta mitään sanomista tyylillisesti. Talo valitsee näköjään omansa.

Leymus arenarius

Syksyisin ja aikaisin keväällä tekee rannalla kaikenlaisia havaintoja, joita ei parhaimpana uimakautena huomaa. Haahuilin kamerani kanssa toisella puolella dyyniä, kun pojat huhuilivat minua katsomaan. En ollut aivan varma, mitä olivat löytäneet ja olin jo hetken valmistautunut ikävämpäänkin rantalöydökseen.

Rantavehnät olivat vetäneet ympyrää tuulessa! Kuinka hauskan näköisiä jälkiä!

Syysmeri kasvattaa voimiaan

Kesämainingit ovat selkeästi vaihtuneet syksyn tyrskyihin. Tutkiskelen päivittäin aaltojen muotoja ja pohdiskelen tuulen nopeutta. Tuulen nopeus vaihtelee asteikolla kova tuuli ja myrsky tuuli.

Kovatuuli (7 boforia): 13.9-17.1 m/s Aaltojen huiput murtuvat, vaahto järjestyy tuulen suuntaisiksi juoviksi, kohina kuuluu kauas.

Kova tuuli (8 boforia) 17,2−20,7m/s Aallot pitkiä ja verraten korkeita, vaahto tiheinä tuulen suuntaisina juovina.

Myrsky (9 boforia) 20,8−24,4 m/s Aallot korkeita ja niiden pärske huonontaa hiukan näkyvyyttä, meri pauhaa.

Myrsky (10 boforia) 24,5−28,4 m/s Meri aaltovuorina, merenpinta valkoisena vaahdosta, pauhu kovaa, puuskittaista, pärske huonontaa näkyvyttä.

Minkähän takia aallonmurtajan reunalle on viritetty sininen köysi?

Viimeisiä vaille valmis

Olohuoneen muutama yksityiskohta kaipaa vielä viimeistelyä. Saumoja on tasoitettu ja sähköjohdot on siististi niputettu katon rajaan listan alle piilotettavaksi. Muurin viereen tarvitaan vielä pala seinää, minkä taakse kylpyhuoneen tuuletusputki saadaan piiloon. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin kattopaneelin kolosta kurkkii sammal.

Ranta syyskuussa

Ranta tuntuu tyhjältä, eikä houkuttele enää syyskuuussa uimaan. Silti se vetää puoleensa kaikkina vuodenaikoina. Se on se valtava voima, mikä merellä on. Tuuli tuntuu tuulelta. Sitä vastaan on puskettava, että pääsee eteenpäin. Aallot kuohuvat ryminällä rantaan ja vielä vetäytyessään takaisin merellekkin ne vetävät rannan puhtaaksi pelkällä tahdon voimalla.

Nostan pään pystyn ja vedän voimalla henkeä sisään. Ihanaa!

Valkoiset seinät

Olohuone ei ole sitten edistynyt ollenkaan. Seinät ovat edelleenkin valkoiset. Odotukset tällekkin päivälle ovat korkealla. Josko tänään saataisiin tapetointi aloitettua.

Sohva sentään siirrettiin viikolla viereisestä makuuhuoneesta takaisin olohuoneen puolelle. Se olikin tiellä makuuhuoneessa. Nyt se nököttää uunin edessä. Kukahan kantaisi polttopuita sisään?

Lattia ei näytä hullummalta. Arkkitehti erehtyi jopa kysymään, onko se alkuperäinen. Viime vuonna tähän aikaan meillä oli vielä puoli taloa maapohjalla. Ei ihme, että piti hankkia pari hiirenloukkua.

Taidanpa kaivaa tapettirullat makuuhuoneen vaatekaapin alta esille. Ulkona on sen verran syksyisen oloista, että voisi olla ihan kiva tehdä sisäjuttuja.

Virkamiesvieraita

Pastorilassa vieraili eilen kaksi virkamiestä. Museoviraston arkkitehti ilmoitti tulevansa käynnille ja palotarkastaja teki perusteellisen tarkistuksen ja toimitti oikein pöytäkirjan käynnistään. Kumpikin vierailu jännitti meitä omalla tavallaan. Koko saaremme on sekä maisemakultuurisesti, että kulttuurihistoriallisesti arvokas kokonaisuus. Oma pikku Pastorilamme on oma kokonaisuus keskellä suurempaa kokonaisuutta.

Arkkitehdin kamera välähteli ahkeraan ja hän viihtyi erityisen hyvin vintillä ja sukelsi kameroineen jopa ankaran pimeän maakellarin uumeniin. Nyt on sitten koko kohde dokumentoitu ja päivitetty hyvin. Ei mitään moittimista. Hyvin alkanut entisöintiprojekti saa jatkua. Arkkitehdillä oli paljon asiaa. Kattorakenne ei ole tyypillinen, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä haasteita toisen kerroksen rakentaminen asuinkäyttöön tuo mukanaan. Mitään estettä toisen kerroksen "uudelleen rakentamiselle" ei ole. Palotarkastaja tosin totesi, että toisen kerroksen rakentaminen määräytyy tämän päivän rakennussääntöjen mukaan. Alakerta tarkastettiin 1800-luvun rakennetun, tänä päivänä edelleen asutun, kiinteistön näkökulmasta.

Ikkunat eivät ole alkuperäiset alakerrassa niinkuin arvelimmekin.

Alunperin samaan kiinteistöön kuuluvassa pihapiirin toisessa asuinrakennuksessa on todennäköisesti säilynyt alkuperäiset ikkunat. Siinäkin on kolmenlaisia ikkunoita, mutta periaatteessa kaikissa on samanlainen ruutujako. Lasi on ollut kallis materiaali ennen ja on ollut helpompi saada pieniä määriä lasia ja korvata rikkoutuneet helpommin. Siksi ruutukoot ovat olleet huomattavasti pienempiä ennen. Museovirasto tukee myös ikkunoiden ja ovien palauttamista alkuperäiseen asuunsa. Ikkunaprojekti on kylläkin urakkalistallamme varsin loppupäässä. Oikeastaan se ei ollut siellä ollenkaan, mutta voihan sitä nyt harkita, kun kuuli faktoja asiaan. Olo on helpottunut. Kodistamme ei ole tulossa museo. Voimme jatkaa hyvillä mielin.

Keskiviikkoa

Olen ollut viime päivinä, niin väärässä paikassa kameran kanssa. Eilen olisin saanut upeita kuvia pihan sähkölangalla istuvasta pääskysparvesta. Tänään taas merimerkin päälle ahtautuneesta lintuparvesta ja äsken aidan päällä istuvasta naapurin kissasta, kun juuri puhuin toisen naapurin kanssa puhelimessa.

Luin jostain sisustuslehdestä pihapiiristä, jonne oli tehty valesähköpylväitä ja lankoja, jotta saadaan pääskyset pihapiiriin. Meillä ei ole tuota ongelmaa. Kaikkialla kulkee vanhanaikaisia sähkö- ja puhelinlinjoja. Osa tulee jopa pylväästä suoraan roikkuvina talon seinään. Täytyy ihan ihmetellä, kuinka moni niistä on oikeasti käytössä. Tosin sähkömiehemme on sen verran hyvä sähkömies, että hän olisi varmaan jo ehtinyt poistaa ylimääräiset johdot. Niitä muuten menee meidän pihan ja talon poikki naapuritaloihinkin. Ja todellakin! Linnut rakastavat istua lankojen päällä.

Oranssin merimerkin päällä istuskeli pilkkasiipiä. Ne eivät ole kovin pieniä lintuja ja näyttävät hassunkurisilta ahtautuessaan merkin kaiteille. Joku päivä olen vielä kameran kanssa valmiina. Tänä aamuna en voinut sännätä rekkasuman läpi lautan toiselle puolelle varsinkaan, kun kamerani ei ole kaikkein lintuystävällisin. 

Meillä käy kolmen eri naapurin kissat pihapiirissä. Yksi niistä, se joka ei pyydä hiiriä, oli tulossa ensiviikolla hoitoonkin, mutta ei nyt sitten tulekkaan. Lapset ovat pettyneitä, emmekä saa tietää varmasti, pitääkö mopsi todellakin kissoista, vai teeskenteleekö vain pitävänsä emäntäänsä ilahduttaakseen. Oikein mukavaa keskiviikkoa!

Kangastuksia

Meren lahti on täynnä joutsenia. Ne kerääntyvät suurella joukolla keväällä ja syksyllä tähän poukamaan saaren suojaan levähtämään ja syömään. Kameraani ei ole tehty lintukuvaukseen ollenkaan. Se on liian hidas reagoimaan. Vedessä olevia lintuja on vaikea kuvata. Niitä on myös vaikea kiikaroida, koska lämpösäteily veden pinnalla sotkee kuvaa.

Valokuviin tarttui jotain muuta mielenkiintoista. Merellä on uskomattomia kangastuksia. Katsokaa noita pikkusaaria kuvien yläosassa. Aika usein hieron silmiäni ja yritän saada silmäni näkemään oikein. Ei ihme, että merimiehet ennen kertoivat huikeita juttuja lentävistä laivoistakin.

Porstuan pullot

Porstuan pullokokoelma on täydentynyt pienellä neliskanttisella mustepullolla. Löysin sellaisen metrin syvyydestä kukkapenkistä muutama vuosi sitten, kun kaivoin suomentatarta ulos kivijalasta. Silloin en tiennyt, että kyse oli mustepullosta. Kehittelimme pienen pullon ympärille tarinan pastorin viimeisestä tropista. Nyt pitää keksiä uusi tarina, kun kyse onkin mustepullosta. Joka tapauksessa pullolla on nyt kaveri. Kaksin on aina mukavampaa. Mukavaa viikon alkua!

Syyskuun kukkijat

Nyt se kukkii! Oranssi lilja portaiden vieressä. Se on viimeinen kesän kukkija alla olevan lajikkeen kanssa Pastorilassa. Toisaalta ihan hyvä, että kukkii tähän aikaan, kun ei ole kukkapenkissä enää muita kuin vihreitä varsia. Oranssi on värinä aika vaikea sovittaa yhteen muiden kukkivien kanssa. Tämän täytyy nyt sitten olla tiikerinlilja. Kaupungissa minulla on useampaakin lajiketta oranssia liljaa. Ne kukkivat eri aikaan, joten lajikkeet voi erottaa siitäkin. Toissakesänä yritin erottaa pieniä taimia ystävälle, mutta kuinkas kävikään! Sattumiahan sieltä tuli.

Tämän heikosti punastuvan valkoisen kaunottaren sain yksi vuosi työkaveriltani. Se on sitkeä sissi ja valtaa yksinään koko kukkapenkin, joten olen tehnyt sille aivan oman penkin. Se kasvaakin "pensasmaisesti" portaiden toisella puolella. Varjopaikan on reppana saanut, mutta kyllä se näyttää siinäkin menestyvän.

Laivan ikkuna

Meillä on peili eteisessä! Tämä voisi nousta tässä perheessä jopa vuoden kohokohdaksi. Peili tuntuu kovin vähäpätöiseltä asialta elämässä, mutta jos sitä ei ole ollenkaan, niin se on kyllä pitkän ajan mittaan suuri puute. Pastorilassa sinniteltiin kokonaan vuosi ilman peiliä. Keväällä sellainen saatiin vaatekaapin mukana makuuhuoneeseen, mutta nyt voi lähteä ovesta ulos vilkaisten, miltä sitä näyttää. Vaikka eipä täällä maalla kukaan katso, miltä toinen näyttää. Ihminen saa olla juuri sellainen kuin haluaa. Oliskohan sitten niin, ettei monellakaan ole sitä peiliä kuin vessassa. Meillä ei ole muuten sielläkään. Tämä laivan ikkuna löytyi antiikkimessuilta. Näin heti sieluni silmin, miltä se näyttäisi Pastorilan eteisessä. Se on täydellinen ja se "mätsää" upeasti köökistä katsottaessa olohuoneen kattokruunun kanssa.

Tässä laivan ikkuna odottaa vielä seinään kiinnitystä.

Taustapaperi piti kiinnittää uudelleen. Kellastuneet maalarinteipit poistettiin. Onneksi tuli hankittua tukkuerä vanhanaikaista paperiteippiä. Sille on ollut käyttöä tässä taloudessa. Mopsi tunki projektin keskelle.

Lasipallo

Olen jo pitkään halunnut porstuaan jotain merihenkistä. Yksi uusista löydöistäni on kalastajien ennen käyttämä lasikoho, jolla merkattiin verkon paikat meressä. 50-luvulla syntyneet paikkakuntalaiset kertovat, että tällaisia verkkopalloja oli rannat "täynnä" heidän lapsuudessaan. Ne olivat rantautuneet mereltä pehmeälle hietikolle vahingoittumattomina.

Eräs antiikkikauppias kertoi minulle, että näitä lasipalloja olisi alunperin käytetty Toisessa maailmansodassa sukellusveneissä ja sen jälkeen kalastajat ottivat niitä käyttöönsä verkonmerkeiksi. Niin tai näin, mutta nyt tämä lasipallo on ilahduttamassa tulijoita porstuassa. (Porstuasta sitten puuttuu vielä viimeistely eli sekä jalka- että kattolistat).

Tunnustus

Jokin aikaa sitten sain tunnustuksen Saaripalstalta. Lämmin kiitos! Tämä ilahduttaa todella paljon mieltäni. Olen miettinyt ankarasti, mitkä 8 satunnaista asiaa voisin kertoa itsestäni. 8 asiaa on aika paljon ja siksi tähän vastaaminenkin on kestänytkin näin kauan.

Tunnustukseen kuuluvat seuraavat tehtävät:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

1. Mopsi, se ei saa nukkua sängyssä, mutta päiväunille se voi tulla kainaloon kuorsaamaan.
2. Olen keräilijä, kerään ensipainoksia, tinasotilaita, suomalaista design-lasia menneiltä vuosilta ja tulitikkuetikettejä hallitusti ja harkiten.
3. Lukeminen. Luen kaiken, minkä eteeni saan. 
4. Vanhat talot vievät minulta jalat alta. Tyhjät, hylätyt talot saavat minut surullisiksi. Toivoisin, että joku kunnostaisi ne ja täyttäisi elämällä.
5. Englanti on maa, minne minulla on loputon ikävä.
6. Pidän kesästä ja lämmöstä. Neljän vuodenajan sijasta minulle riittäisi mainiosti kaksi vuodenaikaa.
7. Vanhat huonekalut ovat intohimoni.
8. Villasukille ei vedä mikään vertoja.

Laitan haasteen eteenpäin kahdeksan sijasta kolmelle: Mysig-palstan Wilhelmiinalle sekä Maaritille Pellas Lotshemman-blogiin ja Hyvä mieli-blogiin.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Öljylampun kupua ostamassa

Jäimme viikonlopuksi kaupunkiin mm. antiikkimessujen takia. Ostoslistalla on lasikupu öljylamppuun. Fiskarsissa ei ollut mitat mukana. Nyt mukana oli jopa lampun ylävanne irrotettuna mukana, mutta miten kävikään! Kupumies ei ollut ollenkaan messuilla!

Ei se silti paljon hidastanut. Puolison löytö olivat nämä vanhat valokuvat. Aivan uskomatonta, mutta totta, kun museon pöydän miehet vinkkasivat meille myyjää, joka myi mm. vanhoja valokuvia, niin ensimmäinen valokuva, jonka hän ojensi meille katsottavaksi, oli meidän ikiomasta Pastorilasta! Se on valokuva vasemmassa alareunassa. Ostimme sitten kaikki paikkakunnan kuvat. Ja ne pääsevät takuuvarmasti näkyvälle paikalle.

Minä hipelöin useammallakin myyjällä laivakoiria. Emme päässeet miehen kanssa yhteisymmärrykseen hinnoista ja vannotin lähtiessä, että tämä hankintakohde käy vielä ajan mittaan hänelle kalliimmaksi kuin uskookaan. Viimeisen tutun kauppiaan luona sitten törmäsin tähän hurmaavaan yksinäiseen otukseen. En voinut vastustaa häntä, eikä myyjä voinut vastustaa myymästä häntä minulle. Tässä me nyt sitten tutustumme toisiimme, yksinäinen laivakoira ja minä. Haluaisinpa kovasti tietää hänen tarinansa. Olen jo kertonut hänelle, että hänen oikea kotinsa on Pastorilassa.