Monday 22 July 2013

Maalinpoistoa


Kotona Pastorilassa sitten olikin muutama projekti odottamassa. Välillä pienetkin projektit tuntuvat venyvän vuosikausia. Tämä lypsyjakkara on löytö Pyynikiltä muutamien vuosien takaa. Se oli silloin kermanvalkoinen ja maalipinta oli kuumuudesta hieman halkeillut ja mustunut. Jakkaralla on siis tarina, mutta se ei osaa sitä kertoa. Pari vuotta jakkara palveli asuntoautossa portaana. Sitten se odotti varastossa toimintaa ja päätyi Pastorilaan. Viime kesänä aloitin puukolla maalinpoiston ja se oli kovin hidasta. Alta paljastui tuo jaloissa vieläkin näkyvä aikansa yleismaali vihreä.

Eilen siirryin järeämpiin työkaluihin ja hioin koneella jakkaran loppuun. Nyt se on yön yli kuivunut liimattuna ja saa jää odottamaan maalausta.



Nämä kaksi keittiötuolia ovat parin vuoden takaiselta kesälomamatkalta Virolahdelle. Niissä oli sellainen kummallinen pinkin ja ruskean sävyinen paksu öljymaali. Nekin hioin eilen. Kahdella eri hiomakoneella ja puukon avulla. Hiomakoneiden paperi meni välillä tukkoon, kun öljymaali kuumeni ja takertui paperiin. Silloin piti ottaa puukko kaveriksi ja muutenkin terävä puukko on erittäin kätevä maalinpoistossa.

Nyt ovat ranteet kipeänä. Maalinpoisto nimittäin kesti muutaman tunnin. Yöllä piti ottaa särkylääkettäkin. Mutta tuossa ne nyt nököttävät kaikki sisällä ja odottavat maalausta. Kaksi tuolia, lypsyjakkara ja ruokapöydän jalat, jotka on nyt myös liimattu. Kivaa!

2 comments:

  1. Tuo vaihe kunnostuksessa on se kaikkein rasittavin, mutta palkitsee, kun jaksaa tehdä. Kauniit, harmooniset mittasuhteet tuossa tuolimallissa. Tulee varmasti upeaa jälkeä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuolit eivät ole kovin iäkkäät minun mittapuuni mukaan, mutta ne sopivat hyvin siroutensa takia köökiin, isoäitini vanhan keittiöpöydän ääreen. Vielä kun saisi maalattua :D

      Delete