Thursday 18 July 2013

Matkalla pohjoisessa

MATKAKERTOMUS, OSA II


Suomen käsivarresta, kun nousee ylös Norjaan pohjoista kohti, tulee ensimmäiseksi  vastaan pehmeän, pyöreiksi kuluneita tuntureita.



Joukkoon mahtuu myös teräväkärkisiä tuntureita.



Vuono aukeaa Jäämerelle.



Vesi on hyytävän kylmää, mutta rannalla on aina jotain mielenkiintoista. Meidän perheestä on mahdotonta saada rannalta pystykuvia. Ihania aarteita, kiviä ja simpukoita.








Yöllä pilvet vaeltelevat rinteitä. Nämä ovat jo vuoria. Kasvillisuus ei ole enää tunturikasvillisuutta.






Aamu paljastaa lumisia rinteitä ja pieniä puroja vuorten rinteiltä.

2 comments:

  1. Noissa maisemissa kävimme mekin pari vuotta sitten kun lomailimme Kilpisjärvellä mahtavan Saanan juurella. Teimme sieltä päiväretken Norjan puolelle ja oli aika yllätys, kun Suomessa oli vielä talvi, mutta Norjan puolelle tultuamme oli vastassa kevät. Hienoja maisemia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on hämmästyttävää, miten ilmasto muuttuu Norjassa erilaiseksi eri vuodenaikoina verrattuna Suomeen. Jäämeri ja Golf-virta tuovat omat juttunsa sääilmiöihin.

      Delete