Tuesday 25 September 2012

Lintuja bongaamassa


Pastorilan päältä kulkee joutsenten muuttoreitti. Istuimme aikamme ulkoportailla ja kuuntelimme joutsenien törähdyksiä ja arvuuttelimme, montako olisi aina kokoonpanossa. Hauskaa puuhaa. Lopulta kiipesimme niityllä olevalle kukkulalle katselemaan lintuja: joutsenia, kurkia, hanhia.

Mihin ihmeeseen ne laskeutuivat, kun yhtään ei näkynyt!

Aikamme ihailimme sitten puimuria viljapellolla ja suuntasimme katseen kasvillisuuteen. Siinä ei koskaan pety! Ei nytkään! Hauskan näköinen kasvi kiinnitti huomioni. Aivan kuin tanakka, lyhytrunkoinen auringonkukka olisi aukeamassa. Eikä mikään kovin pieni kasvikaan.


Tätä täytyy jäädä seurailemaan vähän pidemmäksi aikaa.

2 comments:

  1. Lintujen kylvöksiä lintulaudan antimista?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jotenkin on vaikea uskoa, että nämä olisivat muuta kuin rikkaruohoja. Kovasti kyllä näyttävät joltain muulta. Ei ole kyllä ikinä ennen linnut onnistuneet levittämään siemeniä kukkiviksi saakka, mutta kertahan se on ensimmäinenkin.

      Delete